Terkkuja kylmästä Torontosta! taas saan palata parin viikon takaiseen, kun on muka ollut niin hässäkkää... Tosin tämän kirjoituksen näpyttelin metrossa, että ei sekään kai ihan huono idea. Matkustaminen kun tekee sen 2x 1h / päivä.
24.10 -->
Mai-Liis ja Anna ja The Pilot
Käytiin vähän kuokkimassa synttärijuhlissa.
Kuvassa minä ja synttärisankari
Halloweeniähän juhlittiin kakski viikonloppua ja välissä vielä muutama päivä.
Lauantaiksi Marissa oli kutsunut mut heidän kirkolleen johonkin tapahtumaan. Aattelin että kerrankos sitä sitten menee baptistikirkolle yhteiseen tapahtumaan.
Pastori oli keksinyt tietovisapelin, jota pelattiin pienryhmissä.
Kysymykset viittasivat enemmän tai vähemmän hetkeä aiemmin esitettyyn näytelmään.
Mietintämyssyt päässä.
Moni Cup-cake päältä kaunis...
Lähes jokainen osallistujaperhe oli tehnyt jotain ruokaa ja yhdessä syötiin lopulta.
Oli erittäin mielenkiintoista osallistua kirkolliseen tapahtumaan ja varsinkin,
kun porukka oli niin monikansallista.
Saatiin Annan kanssa uusi kämppis,
Sanna. Sanna tekee lähihoitajaharjoitteluansa Suomi-Kodilla. Anna
lähti matkustelemaan Sudburyyn lauantaina eli Pohjois-Ontarioon sukuloimaan, joten
me oltiin Sannan kanssa viikonlopun ainoat asukit. Ehdotin
sunnuntaiaamun brunssia ja kaupungilla kiertelyä, ei paha tapa
viettää sunnuntaita ollekaan!
Sanna
Olin googletellut brunssipaikkoja
aiemminkin ja nyt päädyimme Java-Jiveen Church Streetille. Samalla
pääsimme vähän haistelemaan Church Streetin tunnelmaa päivän
valossa. Se on siis satenkaarialuetta täällä ja sinne olisi siis
tarkoitus mennä myös Halloween tunnelmaa aistimaan tulevalla
viikolla.
Se on hyvä kun on tota kahvivalikoimaa... ;)
Pikkuruinen Java Jive
Brunssi <3
Chuch Street
Halloween decoration kyseisen baarin tapaan.
Brunssi oli ihana. Hyvää kahvia ja
rakkaudella tehtyä ruokaa. :)
Tuleva viikko alkoi aika stressisissä
merkeissä: eihän mulla ollut Halloween asuuni vielä mitään!!
Iik! Aattelin, että leopardi olisi helppo, ainahan sitä on sen
kuosisia vaatteita kaupassa. Nyt ei löytänyt sit kirveelläkään.
Kierrettiin itse asiassa kirppareita sen viikon aikana. Value Village
on täällä sellainen kirpputoriketju, joita on useampia ympäri
Torontoa. Niillähän siellä oli vaikka mitä! Paitsi
leopardikuviota. No, olin jo ostanut kasvomaalit sitä varten eli
periksi en aikonut antaa. Pelastusarmeijan kirpparilta löysin ihan
parilla eurolla lopulta leopardikuvioisen mekkohärpäkkeen ja
pienellä tuunauksella siitä tuli just sopiva.
Korvat ja hännän
olin käyny ostaan Party Storesta (Paikallinen Punanaamio) tiistaina,
joten hyvä siitä
asusta vielä tulisi.
Toi karkin määrä oli joka paikassa ennen Halloweeniä aivan uskomatonta!
KUNTOSALIREISSU
Tiistain kohokohdaksi muodostui
kuitenkin tutustuminen Markingtonin Goodlife Fitnekseen! Olin sopinut
tapaamisen ryhmäliikuntavastaavan kanssa, joka on myös Les Mills
Sh'bam ja BodyStep ohjaaja. Sovittiin, että pääsen hänen kanssaan
ohjaamaan Sh'bam tuntia aamulla! Voi onni ja autuus! Kuten suurin osa
tietää, liikunnanohjaaminen vaan on mun juttu todella lujaa. Nautin
siitä todella paljon. Vaikka jännittikin aluksi vähän, saanko
sanottua englanniksi mitään. Sh'bam tunti koostuu joraamisesta ja
hauskanpidosta sekä helpoista tanssikuvioista. Ajatus on, että
jokaisessa kappaleessa olisi jonkinlainen tarina tai muu ns.
viihdyke. Mitä ilmeisemmin, mulle on selkeästi ihan luontevaa puhua
ja heittää juttua oli kyseessä sitten suomi ja englanti. Oli
hienoa huomata se.
Kai sitä tämänkin kokoisessa maassa voi olla huono äänentoisto jumppasalissa... ;)
Jumppasalin koko oli miellyttävä, tosin jäin vähän kaipaamaan lavaa ohjaajalle ja äänilevyjä seiniin.
Ryhmäliikuntavastaava Andrea oli ihan
mahtava tyyppi. Niin kai ne liikunnanohjaajat ympäri maailman ;)
Meillä synkkasi heti. He eivät valitettavasti pysty mua palkkaamaan
kaikkien paperitöiden yms. vuoksi, mutta Andrea lähetti mulle oman
aikataulunsa, jotta voin mennä sen tunneille jumppaamaan ja
ohjaamaan siitä huolimatta.
Kuntosaliketju Goodlife Fitness omistaa
Les Mills-lisenssin Kanadassa yksinoikeudella. He ostavat koko ajan
pois saleja yksityisiltä omistajilta ja tekevät niistä Goodlifeja.
Varsinainen monopoli siis. Salit ovat täällä pääasiassa aika
hulppeita; isot kuntosalit, paljon laitteita ja eri puolia.
Esim.
tuolla Markingtonissa oli yksi iso huone pelkkiä cardiolaitteita.
Salilla on myös allas, sillä täällä asiakkaat haluavat myös
uintimahdollisuuden salijäsenyyteensä.
Erikoisinta tällä salilla
oli Cinemaroom: pimeä sali täynnä cardiolaitteita ja isolta
valkokankaalta näkyy leffoja. Voi siis katsella leffaa ja treenata.
Mahtavaa!
Salien yhteydessä on usein erilaisia
kahviloita ja tämän salin yhdeydessä on mehubaari, josta saa
erilaisia tuorepuristettuja mehuja ja smoothieita sekä
proteiinijuomia. Kätevää!
HALLOWEEN
Halloween on joulun jälkeen
Pohjois-Amerikan toiseksi tuottavin juhlapyhä kaupallisesti. Voitte
siis uskoa, että Halloween-hypetys oli ihan jäätävää kuukauden
ajan ennen koko päivää. Töissä meillä oli omat Halloween-juhlat
päivällä, joten pukeuduin asuuni jo töihin päästyäni.
Aamubussiin en kehdannut vielä mennä maalaukset naamassa, mutta
töiden jälkeen meninkin häntineen ja maalauksineen päivineen
kotiiin koko tunnin matkan. Jos ei muuta, niin ainakin sain todella
paljon hymyileviä kasvoja aikaiseksi iltapäivän ruuhkaan. :)
Myös Courtney oli pukeutunut leopardiksi, oltiin sitten siskoksia a:)
Pelitunnelmaa LINKS ja Milestones
Lisää pukuja ja pelitunnelmaa
Aurinkoinen Zach
Afterschool Programin ohjaajat: Jackson ja Emily. He ovat myös pariskunta :)
Keskellä kuvaa on Jason, joka on ryhmän vapaaehtoistyöntekijä.
Ja sitten tanssittiin Thrilleriä Emilyn johdolla.
Milestonesin Stacie oli viimeistä päivää ryhmäsä, joten ryhmän ohjaajat halusivat laulaa hänelle Justin Bieberiä.
Sitten iltaan:
Happy Halloween!
Likat likat... :)
Illaksi oltiin suunniteltu tyttöjen
kanssa yhteisillallinen meillä ja siitä Church Streetin
karnevaalitunnelman kautta juhlimaan. Päätettiin tehdä
tortillaillallinen neljälle, meitä oli siis minä, Anna, Sanna ja
Mai-Liis. Herkullisen illallisen jälkeen nokka kohti karnevaaleja,
vaikka ilma olikin kuin morsian.
Anna (viikset puuttuu vielä tästä kuvasta)
Minä
Sanna
Mai-Liis
Ja lähtöjengi!! :)
Ehkä yks upeimmista korkokengillä tanssijoista, joita oon ikinä nähnyt!! :)
Juhlahumua.
"you look so awesome!" "We know!!" :D
Tuntemattomia tyyppejä, pyysin saada ottaa kuvan.
Tunnelma Church Streetillä oli ihan
kreisiä! Katuja oli suljettu liikenteeltä ja kaikki vaan jorasivat
ja pitivät hauskaa kadulla. Ihmisiä oli todella paljon ja lähes
kaikki olivat pukeutuneet. Ei tällaista omistautumista näe ihan
joka paikassa. Sporttiryhmien lapset tiesivät Trick or Treat
-puvustuksensa jo viikkoja ennen päivää. Talojen etupihat oli
koristeltu erilaisilla Halloween -koristeilla ja tietysti
koverretuilla kurpitsoilla. Ihan kuin elokuvissa :)
Mun piti tähän kirjoitukseen kirjoittaa vielä paljon muutakin, mutta jatkan huomenna! Nyt tutilullaa!
Ps.Vierumäen tyttö- ja poikakalentereita onnistuu ostamaan multa, vaikka ne on Suomessa ja mä täällä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti