En oo ehkä koskaan aiemmin tuntenut olevani näin suomalainen. Tai oikeastaan oon aina pitänyt itseäni aika monikansallisena. Nyt huomaan, että olen todella vahvasti suomalainen ja omaan tiettyjä arvoja/ajatusmalleja, jotka ehkä voi rinnastaa kulttuuriin eikä pelkästään esim. kasvatukseen.
Ehkä mun tarvii vähän avata tätä...
Mun mielestä on äärimmäisen hieno tapa kysyä toiselta kesken työpäivän "How are you?". Tai siis sitähän kuulee ihan kaikkien suusta, myös kaikkien tuntemattomien, sillä se on tapa täällä. Mun mielestä se olis hienoa todellakin, jos kysyisi toiselta vain siksi, että kiinnostaa vastaus. Ehkä se on sitä suomalaisuutta? Kyllä mulla on tapana kysyä ihmiseltä yleensä kysymys vain siksi, että mua oikeasti kiinnostaa myös se vastaus. Mä oon aika paljon leikkinyt näiden kustannuksella erityisesti kaupoissa... Ruvennut oikeasti kertomaan miten mun päivä on mennyt ja mitä kuuluu. Hitto miten näkemisen arvoisia ilmeitä. Asiakaspalveluhymyä parhaimmillaan :)
Ok, maassa maan tavalla, niinkö? Kohtelias pitää tietty olla, mutta kun ihmisistä paistaa kilsan päähän, että niitä ei hittoakaan kiinnosta oikeasti ja hymy on tekohymyä. Sitä mä eniten vihaan; epäaitoja ihmisiä. Kaikkein aidoimman keskustelun oon käynyt siivoojaan ja kahvilan myyjien kanssa. Ehkä se mun oma sisäinen asiakaspalvelija sitten tulee vaan parhaiten muiden duunareiden kanssa... Tähän viitaten, Suomessa siistiä on mun mielestä se (tai omissa työ- ja kouluyhteisöissäni ainakin), että jos on jostain syystä huono päivä, niin siitä voi ihan sanoa ääneen muille ja se on ihan fine. Täällä vaan vedetään hymy pyllyyn. Ehkä siitäkin mulle tulee pöljä fiilis...
Takapiha. Viime päivät on ollut upeita!!
Ja silti ollaan oltu pääasiassa sisällä? Voi miksi?!
No, oli tässä päivässä siis hyviäkin juttuja. Erityisesti se siivoojanainen, Jennifer. Filippiineiltä kotoisin oleva nainen, joka totesi mun nimen kuulostavan siltä, miten hänen äidinkielellään sanotaan Pearl eli helmi ja mun pohkeessa oleva tatska on niiden kansalliskukka. Se oli ihanan aito ihminen ja oli ihana piristysruiske. Kahvilan täti jaksaa ihmetellä mun kahvinjuonnin määrää.. Ja tänään se mm. esitteli mulle allergiaystävällisen vaihtoehdon maapähkinävoille..
Toiseksi paras juttu tänään oli yhden LINKS-ryhmäläisen naisen sparraaminen soutulaitteella tänään. Tehtiin puolen tunnin treeni ja sen tekniikka oli ihan hukassa aluksi. Onneksi sain sitä mielikuvien kautta parannettua ja siitä tuli hyvä mieli kummallekin. Tai ehkä hänelle tuli hyvä mieli meidän soutumatkasta valtamerellä missä nähtiin kaikkia eläimiä :) Ihmettelin kuitenkin, että hänelläkin on useampi ns. treeniohjelma sekä cardioroomiin (jossa tänään oltiin) sekä puntille. Silti tekniikat ihan hakusessa. Miksei näitä tyyppejä avusteta? Eiks se olis ensiarvoisen tärkeätä, varsinkin jos viesti ei mene perille kerrasta tai kahdesta? Eihän se välttämättä ns. tavallisellakaan saliasiakkaalla mene, saati erityisliikunnassa.
Huomenna mulla on keskustelu Archien kanssa. Aion sanoa, että haluan kehittää päivätoimintaryhmien liikuntaa. Oon ollut hämmästynyt siitä, että vaikka kaikki on organisoitu kuukausi-, viikko- ja päivätasolla, yksittäisiä tunteja ei ole mitenkään suunniteltu. Mulle se tarkoittaa sitä, ettei yksilöt pääse kehittymään saati ryhmä pääse kehittymään, jos ei ole varsinaisia tavoitteita tai suunnitelmia. Jotain oon vissiin oppinut tuntisuunnitelmien väsäämisessä. Vaikka on ollut mukava hengailla tää ensimmäiset neljä päivää ja avustaa mm. askartelussa, se nyt ei ihan taida olla sitä mitä oon tänne tullut tekemään.
Tässä se mun hymy ;)
Voi ihana aurinko! Peetu sanoi tänään skypessä,
että siellä Suomessa vaan sataa! :(
Mulla on pienimuotoinen Suomi-projekti meneillään Milestone-ryhmän kanssa. Päätin opettaa niille Jos sul lysti on-kappaleen ja yks pojista opiskelee innolla suomen kielisiä sanoja. Annan sille paperille aina uusia sanoja ja lausahduksia opeteltavaksi.
Ehkä toi turhautuminen on vaan sitä, että oon tottunut sataan palavaan rautaan kerrallaan ja nyt vaan hengailen :) heh. Tapasin muuten eilen täystuntisen ryhmäliikuntaohjaajan Valin, joka rakastaa Zumbaa.. Johan tulee siis oleen mielenkiintoista. Totesin sille, että ehkä se saa mun Zumba-motivaation taas ylös!
Anyvay, terkkuja sinne paljon! Mulla alkaa jo oleen vähän koti-ikävä. Ehkä nyt vasta tajuaa oikeasti olevansa näin hiton kaukana... Vielä pienet iltavenyttelyt (arvatkaa vaan onko pikkusen paikat kipeet eilisistä akrotouhuiluista!) ja sit tutilullaa. Olis kiva saada ajoissa unta kerrankin. Huomenna mun pitää muutenkin matkustaa taas julkisilla, kun Emilyllä oli joku henkilökohtainen juttu, etten voi mennä kyydillä. Jepjep.
Saa viestittää!
<3:tuulia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti